perjantai 17. heinäkuuta 2015

Hiljaista kiirettä

Kyllä huomaa, että kesälomasesonki on käynnissä. Tänään menin aamulla 7.30 toimistolle ja junassa olin suurinpiirtein yksin. Tarkoitus oli mennä seitsemäksi, mutta en millään jaksanut herätä tarpeeksi ajoissa (eli ennen kuutta). Onneksi aamu alkoi rennosti työkoneen päivitellessä itseään, joten menin tekemään itselleni pienen hedelmäsalaatin ja kupillisen kahvia. 

Kiitos sille, joka joskus johonkin postaukseen kommentoi, että mun kannattaa värjätä kulmakarvat. Oikeassa olit :D 


Kaikkien muiden ollessa lomalla, asiakkaiden ollessa lomalla ja periaatteessa koko yrityksen ollessa kiinni, on tämä viikko ollut ihanan rauhallinen. Parit viime viikot ovat olleet ihan valtavan kiireisiä ja useampana päivää on tullut oltua töissä kymmenenkin tuntia. Vuorokausi meinaa loppua kesken, kun on töissä klo 18 asti, siitä sitten kauppaan, siivoilua, salilla käyntiä tai mitä milloinkin. Kello 23 on ihan viimeistään mentävä nukkumaan, yleensä väsyttää niin paljon, että jo aikaisemmin. Onneksi rakastan työtäni, sillä muuten voisi tuntua turhauttavalta saada vapaa-aikaa vain nelisen tuntia päivässä. 

Mutta kuten sanoin, nyt meillä on hiljaista. Oikeastaan niinkin hiljaista, että ehdimme lounastauolla Intialaiseen ravintolaan. Hahaha oikeasti, parasta oikeissa töissä on lounashetket ja lounassetelit. Näitä mä niin odotin kaikki aikaisemmat kesät, kun söin jostain muovikupista mikrossa lämmitettyä makaronilaatikon loppua. Ulkona lounastaminen käy loppupelissä paljon kalliimmaksi kuin omien eväiden syöminen. Nyt kuitenkin musta on ollut kiva syödä ainakin yksi lämmin ateria päivässä, joten sen 6-9 € siitä voi maksaa. Ehkä syksyllä sitten voisi syödä vaikka pari kertaa viikossa jotain jääkaapin jämiä lounaaksi.



Nyt istun junassa kohti Kouvolaa. Edessä viikonloppu perheen kanssa, mahdollisesti Lappeenrannassa pakkailua, rippikuvien ottamista, lenkkeilyä ja lepäilyä. Tosi kiva mennä Kouvolaan vaihteeksi, sillä edellisen viikonlopun siskoni oli täällä kylässä ja viime viikonlopun olin Tallinnassa. Reissusta mulla ei ole kuvia, koska inhoan sitä, kun joku muu kuin omat siskot ottavat kuvia musta. En vaan tunne oloani kotoisaksi kameran edessä, en sitten ollenkaan. Pakko kuitenkin hehkuttaa täälläkin, että viiden tähden Swissotel Tallinnan keskustassa on aivan super ihana! Mä en ole ikinä aikaisemmin ollut noin hienossa hotellissa; huone oli niin kaunis, kylpyhuone oli mun kämpän keittiötä suurempi ja 16:sta kerroksesta näkyi kaupungin valot yöllä lumoavasti (ja olimme vasta puolessa välissä hotellia). Eckerölineltä löysimme tarjouksen, johon kuului laivaliput, hotellihuone (ja kylpylän käyttö) ja aamupala 130 eurolla, mikä oli ihan ok kesämatkasta. Ainakin jokaisen euron arvoinen, eikä tarvinnut majoittua kännäävien suomalaisten kanssa samaan hotelliin, itse kun arvostaa enemmän hyviä yöunia kuin halpaa viinaa.



Mutta joo, nyt taidan oikaista jalat suoraksi ja alkaa katsomaan ensitreffit alttarilla Usa:ta. Melkein tässä on jo tullut juostua ympäriinsä 12 tuntia toimiston, asunnon ja salin väliä, joten pieni lepohetki on paikallaan. Ihan superkivaa viikonloppua kaikille ja ihania lomia lomalaisille! :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti