keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Lepoa tunnelin päässä

Tiedättekö, miltä tuntuu asua kolmessa maassa vuoden sisällä? Tiedättekö, miltä tuntuu omistaa kuusi eri osoitetta, vaihtaa kotipaikkakuntaa neljästi ja pitää vaatteitaan, astioitaan ja kaikkea henkilökohtaista kolmessa eri osoitteessa koko ajan? Mimmoista on sopeutua uuteen paikkaan, muuttaa pois, sopeutua uudelleen, muuttaa pois ja taas sopeutua? Se on rankkaa. 

Kaikki uusi vaatii ainakin mulla aikapaljon ajatustoimintaa. Pitää suunnitella uuteen paikkaan siirtymä, sinne sopeutuminen, luoda rytmit, tavat ja rutiinit ja suunnitella lähtö. Mulla täytyy olla vedenpitävä suunnitelma tulevaisuutta varten, vaikka joo se on mahdotonta, mutta tarvitsen suunnitelman tai pakka on ihan sekaisin. Kaikkein hankalin muutos oli vaihtoon lähteminen, olin niin poikki, etten olisi millään jaksanut. Italiasta Helsinkiin muutto meni helposti, se tuntui koko ajan todella luonnolliselta; kun duunipaikka pitkän odotuksen jälkeen ratkesi, sain halvan asunnon loistosijainnilla vain parin päivän sisällä melkein sattuman kautta. 

Muutos ja kaikki uusi on myös kallista ja aikaa vievää. Asioiden setviminen, esim Kelan ja verotoimiston kanssa on työlästä, kolmen asunnon vuokran maksaminen ei ole ihan halpaa ja aina kun jotain menee pieleen, siitä tulee kallista. Vaikka miten kaiken koittaa suunnitella ja ennakoida, ei tämmöinen tohelo ainakaan pysty välttämään kaikkia mokia, esimerkiksi tämänkeväistä varkautta ja siitä johtuneita kuluja. Kelan kanssa olen asioinut tänä vuonna lähes kuukausittain: kesän 2014 opintotuki Saksaan, Suomen sosiaaliturvan takaisin hankkiminen syksyllä (onnistui pitkän prosessin jälkeen vasta vähän ennen joulua), korotetun opintotuen haku Italiaan (nousi muutin kympillä, wow), kesäksi opintotuen hakeminen harjoittelun nojalla ja nyt sitten pitääkin alkaa pian purkaa opintotukea ja alkaa selvittämään, josko mun pitää jotain maksaa takaisin. Selvitettävää siis on riittänyt ja se vie energiaa. 

Olen jonkin verran sanonut jotain syksyyn liittyen. Olen ollut niin innoissani kaikista suunnitelmista, mutta pelkään hehkuttaa mitään liian aikaisin. Jotenkin uskon, että jos jostain puhuu ennen kuin kaikki on varmaa, se ei käykkään toteen. Nyt syksyn suunnitelmat alkavat olla sen verran vahvalla pohjalla, että voin kertoa tännekin. Pysyvä muutto Helsinkiin ja myös Helsingin sisällä on siis edessä kolmen viikon päästä. How did it happened?

No, olen ollut harjoittelijana nyt tämän kesän ja vain pari kolme viikoa yrityksessä töissä olleena, avautui yritykseen työpaikka. En edes ajatellut hakea sitä, mutta työkavereiden kannustuksen avulla laitoin hakemuksen menemään. Nyt ihan parin päivän sisällä syksyn työkuviot ovat selkeytyneet ja jatkan tässä samassa yrityksessä, about samoissa tehtävissä seuraavan vuoden verran. Viime viikon torstaina sain sen verran suuren varmuuden, että aloitin Helsingissä asunnon etsimisen. Malmin vuokrasopimus loppuu elokuun lopussa ja uusi koti, oma koti koti koti, oli siis hakusessa. Kaikki heti mulle tänne nyt -ihmisenä neljä asuntonäyttöä riitti a. saamaan mut hulluuden partaalle ja b. saamaan asunnon. Neljä päivää siinä meni ja nyt olen muuttamassa kolmen viikon päästä tähän asti kaikkein ihanimpaan asuntoon, missä olen asunut. Kodista ja sisustusjutuista tulee juttua myöhemmin, terveisin pahemman luokan sisustushöperö. 

Tässä kohtaa joku saattaa muistaa, että hei, eikös tuolla ollut opinnot kesken. Juu, keskenhän ne on. Olen kuitenkin pistänyt kaksi ekaa vuotta opintoja pakettiin niin valtavaa vauhtia, että tällä hetkellä mulla on 11 kurssia opintoja suorittamatta plus opinnäytetyö. Jos olisin mennyt opiskelemaan, se olisi tarkoittanut jouluksi valmistumista. Töiden ohessa, iltaisin opiskellessa saan itseni valmiiksi varmaan ensi kevääseen mennessä ja silti puoli vuotta tavoiteaikaa nopeammin. Meitä tradenomeja on jo liikaa ja puolivalmiina sellaisena mun koulutus olisi yhtä tyhjän kanssa. En siis halua heittää kahden vuoden työtä hukkaan, joten paperit meinaan kiskaista ulos niin nopeasti kuin mahdollista, mutta ilman stressiä. Puolitoista vuottahan mulla on vielä aikaa, joten no worries. 

Blogitekstin otsikko viittaa siihen, että kaikesta ihanasta suunnittelusta huolimatta Minä. Olen. Poikki. Tämä vuosi on ollut todella hektinen ja nyt alkaa piiputtaa. Seitsemäs muutto tässä joutessa alkaa oikeasti ottaa kunnon päälle ja viimeisen viikon ajan mulla on ollut tosi super huono fiilis. Väsytti, tuli huono fiilis, synkistelin sitä, että synkistelin kun olisi pitänyt olla iloinen ja masentelin lisää. Nyt tunnelin päässä on kuitenkin valoa, sillä alan pikkuhiljaa päästä muutosshokista yli ja tänään on ollut taas ihan hyvä fiilis. Ja ahh miten ihanaa, edessä on myös LEPOA! Ensi viikonloppu Kouvolassa, perheen kanssa, ilman sen suurempia suunnitelmia. Kyllä, tätä mä tarvitsen. 

Muuttohommista, liikunnasta, töistä ja kaikesta tulossa juttua niin pian kun jaksan ja ehdin kirjoittaa. Elämä on kyllä aika siistiä ja varsinkin kun rankemman ajanjakson jälkeen helpottaa jälleen. Nyt jatkan telsun katselua ja pian voisi mennä nukkumaan. Melkein 9 tunnin yöunet kuulostaa tähän saumaan aika taivaalliselta. Kivaa iltaa kaikille!




2 kommenttia:

  1. ei voi sanoa kun huhhuh, ei ihme että oot poikki! onnea uudesta työstä ja kämpästä!:) tiiäm tunteen kun pelkästään se että tietää saavansa nukkua kunnolla kuulostaa niiin hyvältä. :D

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos! Mä rakastan kaikkia juttuja, mitä viimeisen vuoden aikana on tapahtunut, mutta tässä kohtaa raja tulee vastaan. Vähän niin kuin säkin kirjoittelit syystunnelmapostauksessasi, niin mäkin odotan sitä, kun pääsee omaan kotiin, saa siellä keitellä rauhakseen teetä, silittää lakanoita ja muutenkin vain rauhottua.

    Välillä väsyttää, mutta sitten aina koitan tsempata itteäni, että mieluummin vähän liikaa tekemistä kuin ei mitään ollenkaan. Kamalaa, jos koko elämässä ei olisi mitään sisältöä :)

    VastaaPoista