perjantai 24. heinäkuuta 2015

Liikunta, sä pidät mun pään kasassa

Töissä kaikki ottaa päähän. Lasku heittää reilulla kolmella eurolla ja korjaan sitä neljättä kertaa,kun tietokone päättää alkaa asentaa päivityksiä. Tulen kotiin, mutta työasiat pyörivät mielessä. Illaksi ei ole suunnitelmia, likatiskit altaassa ärsyttävät, samoin kolmatta viikkoa silitystä odottavat paidat. Jumppavaatteet messiin ja salille, siellä on tyhjää taas. Jumputukset soimaan stereoihin, potkin nyrkkeilysäkkiä kun viimeistä päivää basson tahtiin ja lopetan vasta, kun hiki valuu norona kasvoja pitkin. Eipä enää harmita laskuvirhe tai mikään muu. 

Huono fiilis, ahdistaa, kotona ei ole hyvä, mutta ei jaksa nähdä ketään kavereitakaan. Puhuminen ei auta, kun ei itsekkään tiedä mikä on vialla. Ei voi olla paikallaan, vielä ei ole riittävän myöhä, että voisi lähteä nukkumaan. Laitan musiikit korville ja lähden lantustamaan hartiat lysyssä kohti tuttua lenkkipolkua. Hyvä biisi nappaa mukaansa ja hölkkään alamäen. Jalat rullaa rennosti eteenpäin, ei kilometrien mittaamista, ei paineita juosta kovempaa tai tehdä uusi ennätys. Voimabiisin kohdalla juoksen niin lujaa, että kappaleen loppuessa lysähdän maahan haukkomaan henkeä. Tuijotan polun vierellä kasvavia kukkia. Enää ei ole niin huono fiilis. 



Hiukset roikkuvat päätä pisin, leukaan on ilmestynyt TAAS uusi finni, lempparifarkut menivät aamulla saumasta rikki ja muutenkin turvottaa. Vaatteet eivät istu, mikään ei näytä kivalta päällä ja peiliin ei edes uskalla katsoa. Itsesäälissä rypemisen sijaan lähden salille. Huomaan jaksavani juosta vähän nopeammin kuin yleensä, teen kyykyt kymmenen kiloa isommilla painoilla ja venytellessä keho kiittää. Mitä sitten, jos välillä on ruma olo. Ainakin mun kroppa toimii. 

Liikunnasta on kuoriutunut mulle tämän kevään ja kesän aikana todellinen henkireikä. Huhtikuussa valittelin sitä, että en meinaa saada itseäni liikkeelle, mutta nyt taas mun täytyy muistutella itseäni lepopäivistä. Olen päässyt hyvään salirytmiin ja käynkin jumppaamassa toimiston kellarin salilla noin kolme-viisi kertaa viikossa. Juoksulenkeistä en ole onnistunut innostumaan, mutta ei mun tarvitsekaan. Juoksen, laahustan, kävelen ja hölkkään silloin kun huvittaa, joko 200 metrin happihyppelyn tai 8km himolenkin verran. Mulle edelleenkin liikunnassa on tärkeintä se, että ei sokeasti seuraa jotain mittaria vaan kuuntelee, että miltä oma kroppa tänään tuntuu ja mitä jaksaa tehdä. 





En tiedä, mitä tekisin ilman liikuntaa. Jokainen kuitenkin tarvitsee jonkun keinon purkaa paineita, jonkun jutun mistä saa energiaa ja mikä pitää elämänmenossa kiinni. Joillekin itsensä ilmaisu ja rentoutuminen tarkoittaa valokuvausta tai maalaamista, mulle se on liikuntaa. Ja no, kirjoittamista myös, mutta ei blogi tai päiväkirja saa samalla tavalla superfiiliksiä kuin kunnon treeni. Ilman liikuntaa huonolla hetkellä mä jäisin sohvalle makaamaan ja tuijottamaan telkkaria. Lukisin blogeja tunti tolkulla, söisin karkkia ja pyörittelisi ikäviä asioita päässäni. Siitä ei tulisi hyvä fiilis.




Reilun viikon verran mulla oli tänä kesänä ensimmäistä kertaa oikeasti hiukan huono fiilis. Eilen kuitenkin alkoi tuntua taas keveämmältä ja tuntui maailman parhaalta olla lenkillä siksi, että siitä tulee hyvä mieli, eikä siksi, että se hukuttaa huonon fiiliksen. Olen kuitenkin tosi iloinen, että oon löytänyt mun keinon purkaa paineita. En kuitenkaan ole mennyt fitnessvillitykseen mukaan vähäkään. Tänään treenasin hulluna salilla ja nyt käyn katsomaan höpöhöpörakkaushömppäohjelmaa iltapalaleipien ja karkkipussin loppujen kanssa. Tasapaino, kai se on se mitä tavoittelen ja tällä hetkellä tuntuu, että kun pääsen muuttamaan omaan kotiin niin aika lähellä ollaan. 

Kivaa keskiviikkoiltaa kaikille :) 

P.s. Mun oli tarkoitus julkaista tämä siis eilen illalla, mutta unohdin... Ensitreffit alttarilla USA koukutti niin, että huomastin vasta tänään aamulla, etten ollut painanut julkaise -nappia :D 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti